LEHMAN TRILOGIA

Ensi-ilta

Espoon Kaupunginteatteri 20.3.2020

 

Amerikkalaisen Lehman Brothers -pankin romahdus vuonna 2008 laukaisi yhden kaikkien aikojen merkittävimmistä finanssikriiseistä. Nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin, kriisi vaikuttaa edelleen jokapäiväiseen elämäämme. 

Stefano Massinin Lehman-trilogia on runollisen koominen tarina Lehmanin perheen eeppisestä taipaleesta, jonka kuluessa köyhistä saksalaisista maahanmuuttajista kasvaa mahtavan talousimperiumin rakentajia. Näytelmä kuvaa modernin kapitalismin evoluutiota, rahatalouden nousua ja massakulutuksen alkua seuraamalla Lehmanin perheen vaiheita kolmen sukupolven ajan. Siinä kerrotaan, missä olemme nyt ja miten olemme tänne päätyneet. 

 

Yhden illan kuluessa keritään kolmen näyttelijän voimin auki tarina, joka alkaa 1844 ja päättyy vuoteen 2008. 164 vuotta lähihistoriaa antaa ihmiskasvot abstraktille talouden käsitteelle sekä näyttää, kuinka unelma muuttuu painajaiseksi.  

Näytelmä on esitetty Ranskassa, Italiassa, Saksassa, Espanjassa ja sen Lontoon National Theatren näyttämöllepano siirtyi Off-Broadwaylle New Yorkiin.  

Ohjaus: Davide Giovanzana
Suomennos: Elina Suolahti
Näyttämöllä: Jussi Lehtonen, Juha Sääski, Timo Torikka, Maija Ruuskanen
Sävellys ja äänisuunnittelu: Maija Ruuskanen
Äänisuunnittelu: Tommi KoskinenGiovanzana
Valosuunnittelu ja tekninen päällikkö: Pietu Pietiäinen

Videosuunnittelu ja haastattelut: Joona Petterson

Lavastus ja pukusuunnittelut: Tinde Lappalainen

Tuottaja: Luc Gérardin

Tuotanto Teatteri Metamorfoosi.

Tuotantoyhteistyössä  Espoon Kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri ja Suomen Kansallisteatteri